Jätevedenpuhdistamo Suomenojalle
Kuntalaisten kanssa keskustellessa olen havainnut, että useat kuntalaiset ovat huolissaan Espoon suunnitelmista jätevedenpuhdistamon siirtämiseksi Suomenojalta jonnekin muualle kallion sisään. Olen itsekin ihmetellyt joidenkin Espoon johtavien virkamiesten intoa siirtää jätevedenpuhdistamo Suomenojalta muualle. Mikä tämän innokkuuden takana on? Haluavatko nämä henkilöt tehdä Suomenojan puhdistamon maasta rakennusmaata? Ja jos näin on, niin kuka haluaisi muuttaa entisen jätevedenpuhdistamon maille Suomenojan voimalan viereen? Lisäksi Suomenojan jätevedenpuhdistamon maa on todettu vaikeaksi rakentaa, joten rakennuskustannukset tulisivat olemaan tavallista suuremmat. Puhumattakaan maa-aineksen mahdollisista puhdistamistarpeista.
Kaikkein järkevintä olisi pitää puhdistamo samalla paikalla ja modernisoida se. Samalla voitaisiin rakentaa lietteen mädätyslaitos, joka tuottaisi biokaasua ensiksi viereisen voimalan käyttöön. Mikäli myöhemmin saadaan biokaasun käyttöä lisättyä esimerkiksi joukkoliikenteessä, paikka olisi mitä mainioin myös bussien tankkauspisteenä, tai siitä voitaisiin helposti vetää kaasuputki jonnekin Länsiväylän kupeeseen. En ole toistaiseksi kuullut yhtäkään hyvää perustelua sille, miksi jätevedenpuhdistamo pitäisi siirtää muualle. Nykyisen puhdistamon modernisointi olisi nähdäkseni kaikkein paras vaihtoehto, ja biokaasun tuotanto voitaisiin yhdistää tähän modernisointihankkeeseen. Paikka on nämä asiat huomioiden mitä parhain nimenomaan Suomenojalla.
