Julkisen talouden liikkumavara ja maahanmuutto
Valtiovarainministeriö julkaisi eilen raporttinsa Julkisen talouden liikkumavara. Raportti on perusteiltaan vakaa selvitys julkisen talouden liikkumavarasta seuraavalla vaalikaudella. Se jättää kuitenkin ilmaan joukon avoimia kysymyksiä.
Taloutemme ylijäämästä raportti kiteyttää seuraavasti (s.14): “Vuotuinen ylijäämä on tällöin keskimäärin 2 miljardia euroa eli noin 1 prosentti bruttokansantuotteesta vuosina 2008–2011.” Raportin mukaan ylijäämää ei kuitenkaan pitäisi käyttää, vaan laittaa sukanvarteen (s.13): “Seuraavan vaalikauden finanssipoliittista liikkumavaraa arvioitaessa on perusteltua ottaa lähtökohdaksi edellä kuvattu pitkän ajan kestävyysarvio ja siitä johdettu koko julkisen talouden ylijäämätavoite (runsas 4 % BKT:sta).”
Tämä on kohtuullisen korkea ylijäämätavoite, ja on perusteltu raportissa ennen kaikkea Suomea uhkaavalla huoltosuhteen rajulla heikkenemisellä. Raportin päätelmä julkisen talouden liikkumavarasta onkin tyrmäävä (s.14): “Kestävyysarvion perusteella liikkumavaraa uusiin menojen lisäyksiin tai veroasteen alennusta merkitseviin veronkevennyksiin ei siis tulevalla vaalikaudella ole.”
En kuitenkaan nielaise tätä päätelmää pureskelematta. Perehdytään siis raportin perusolettamuksiin. Raportti kuvastaa “muuttumattoman politiikan arvion perusteella” tehtyjä arvioita, ja lisäksi “laskelmissa ei olekaan kysymys ennusteista”. Kyse on siis loppujen lopuksi siitä, mikä liikkumavara olisi seuraavalla vaalikaudella, jos menisimme ilman mitään uusia päätöksiä parikymmentä vuotta. Raportti on toisin sanoen hyvä lähtökohta keskustelulle, ei mikään lopullinen ja huippuun viritetty ennuste. Tämän raporttikin toki rivien välistä myöntää.
Olen puhunut jo pitkään siitä, että Suomen tulee aktivoitua maahanmuuttopolitiikassa. En tarkoita avoimien ovien politiikkaa, vaan aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, jossa maahanmuuttajat nähdään laajempana kokonaisuutena ja osana Suomen talouden menestystekijöitä.
Valtiovarainministeriön raportti tuo monessa kohdassa esille sen tosiasian, että Suomen huoltosuhde on vakavasti heikkenemässä seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Raportin päätelmän voisikin toisaalta kiteyttää niin, että vaihtoehtoinamme on kireän vyön politiikka seuraavalla vaalikaudella, tai aktiivinen maahanmuuttopolitiikka.
Koska raportti on laadittu muuttumattoman politiikan arvion perusteella, loppupäätelmä säästökuurista on toki sinänsä oikea. En kuitenkaan hyväksy sitä, ettemmekö me voisi tämän raportin innoittamina tehdä tarvittavia päätöksiä niin että saamme taloutemme pysymään tätä kautta hyvällä uralla.
Näkisin mielelläni laskelmat myös siitä skenaariosta, että saamme houkuteltua Suomeen osaavaa työvoimaa ulkomailta huoltosuhdettamme paikkaamaan. Väitän, että liikkumavara olisi tällöin useita miljardeja euroja.

1. marchta 2007 kello 17.42
Seppo Lehto IKL-Pirkanmaa kysyy: Pareekohan kansantalous jo otettaisiin esim. 130 miljoonaa neekerivaltion neekeriä esim. nigerialaisia Suomeen?
HS:n väitteissä on tuonkaltainen trendi – onko HS:n linja kestävää kehitystä? http://maahanmuutosta.blogspot.com
Seppo Lehto IKL-Pirkanmaan kansanedustajaehdokas 180
http://tamperelainen-lehto.blogspot.com
1. marchta 2007 kello 17.43
Pikku kirjoitusvirheen takia uusiksi:
Seppo Lehto IKL-Pirkanmaa kysyy: Paraneekohan kansantalous jo otettaisiin esim. 130 miljoonaa neekerivaltion neekeriä esim. nigerialaisia Suomeen?
HS:n väitteissä on tuonkaltainen trendi – onko HS:n linja kestävää kehitystä? http://maahanmuutosta.blogspot.com
Seppo Lehto IKL-Pirkanmaan kansanedustajaehdokas 180
http://tamperelainen-lehto.blogspot.com
1. marchta 2007 kello 22.57
Mistä ihmeestä nappasit tuo 130 miljoonaa? Hatusta?
2. marchta 2007 kello 0.32
Arvon Sami Suomalainen 1.3.2007
Seppo Lehto
Tampere
IKL-Pirkanmaa ehdokas 180
No kun kerran halutaan neekereitä tmv:a maahanmuuttajia, niin otetaan kunnolla jotta tiedetään mikä on lastenlastemmkin kohtalo?
Eikö se rasitus ole syytä ottaa suoraan niiden niskaan joka jtkn haluaa, eikä sysätä tulevien sukupolvien riesaksi pikkuhiljaa hivuttaen?
Vai olisiko sittenkin parempi unohtaa tämän paljon kehutta maahanmuuton autuus ja kansakuntamme pigmentin muuttaminen?
Meillä ei ole mitään tarvetta maahanmuuttajille. Hoivahenkilöstön pitää olla suomenkielistä eikä swahilia tai bantua mongertavia. Hoivahenkilöstöä saadaan kun nostetaan esim. sairaanhoitajien palkka työn vastaavuutta vastaavalle tasolle esim. 3000€/kk. minimi + vuorotyölisät.
Näitä kysymyksiä ei haluta julkisuudessa käsitellä. Kiitos sinulle kommenteistasi
ja öitä
Seppo Lehto
PS: Lasteni äiti on sairaahoitaja, joten kuulen päivittäin mistä on kyse
6. marchta 2007 kello 0.35
[...] Tähän liittyen viimeisin muistutus oli VM:n raportti julkisen talouden liikkumavarasta. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa tyriä tätä pelkoon vetoavalla opportunismilla. [...]
6. marchta 2007 kello 13.46
Arvon Sami Suomalainen
Mikä on sinun palautteesi itse työtätekeviltä?
Omakohtainen laaja palaute mm. perushoitajilta, sairaahoitajilta, lääkäreiltä kertoo ettei maahanmuuttajien mongerrussuomi ole kuin erittäin harvinaisissa tapauksissa asiakaspalveluun soveltuvaa
Koulutustausta ja -pohja on monasti liian erilainen ja kulttuurierot mm. siitä kuka saa hoitaa miestä tai naista ovat hyvinkin erilaiset.
Seppo Lehto http://kansanedustajana.blogspot.com
Tampereen tilanne ei parane maahanmuuttajia lisäämällä vaan perussairaanhoidon hoitajien palkkaa nostamalla 3000€/kk + vuorotyö- ja yölisiin tuntuva korotus http://lapsiperhe.blogspot.com lapsiperheiden asemaa unohtamatta
6. marchta 2007 kello 22.30
Työtätekevät, yrittävät kansalaiset haluavat saada Suomeen lisää työperäistä maahanmuuttoa. Se on se palaute mitä minä olen saanut ja minkä itsekin näen tarpeelliseksi huonontuvaa huoltosuhdettamme paikkaamaan. Jos työntekijöitä ei ole saatavilla, palkan nostaminen ei auta mitään. Puhun siis tässä noin 15 vuoden näkövinkkelistä.
7. marchta 2007 kello 10.08
Hyvää huomenta 7.3.2007
Arvoillemme sopivaa työperäistä maahanmuuttoa ei ole saatavissa islamilaisesta maailmasta eikä Afrikasta.
Karrikoiden faktisesti tiedämme että Afrikassa naiset tekevät karkeasti ottaen työt, miehet juovat rahat jos sitä jää. Islamilaiset vaihtoehdot tuovat maahamme rasisteja niin meitä kristittyjä kuin juutalaisiamme kohtaan. Näin on käynyt Ranskassa, missä on Euroopan suurin muslimiväestö.
Maahanmuuttotilastot todistavat väitteeni myös Suomen kohdalta.
Täällä Tampereella on nähty, ei siitä kovin montaa vuotta ole kun oikein työministeriön kielikurssituksin yritettiin ja ohjattiin sairaanhoitajia ymv:a Norjaan, Englantiin ja muualle pois jaloista työttömyystilastoista. – Olipa pitkäjänteistä toimintaa, aivan kuten tämä manra “tarpeesta lisätä ulkomaista maahanmuuttoa”.
Nyt nämä perussairaanhoidosta vastaavat voitaisiin yrittää houkutella takaisin huomattavalla palkankorotuksella esim 3000€/kk peruspalkalla takaisin Suomeen. Se lienee parempi vaihtoehto kuin yrittää eri kulttuuritaustaisia saada oppimaan suomenkieli,arvomme ja ns. työkulttuurimme.
Suomalaisten takaisinhoukuttelu on halvempaa kuin maksaa erilaisia kotouttamisrahoja ja tulkkipalveluita kun tulee monenkirjavaa kielisotkua.
Työntekijöitä oli on saatavilla, mutta mieluummin toki suomalaisina kuin keinotekoisesti eri hygienia-, uskomus- ja muilla arvoilla liikkuvia vierasperäisiä. Ranskalaiset, pohjoismaiset, saksalaiset eivät toki ole näitä vierasperäisiä, ovat monasti vielä mutkan kautta suomalaisia.
Työpaikat karkaavat kovaa kyytiä Perloksesta, Nokiasta alkaen ulkomaille. Ei tällä trendillaä ole kuin vähäosaisuuden jakajia.
Seppo Lehto IKL-Pirkanmaa 180
http://vaaliasiaa.blogspot.com
24. juneta 2007 kello 0.34
Mistä hinnasta olet valmis myymään Suomen ulkomaalaisille? Kuinka paljon maahanmuuttajien pitää “tuottaa” Suomelle rahassa, jotta he voivat sitten saada Suomen itsellensä kun ovat enemmistönä täällä?